Elo 24 2016

Verkkokaupan perustaminen uudelle alalle palkitsee, vaikka alussa on haasteita

Edelläkävijän rooli ei ole aina helppo. Saat varautua sekä muutosvastarintaan että isoihin voittoihin, kun perustat verkkokaupan alalle, jolla ei sellaisia ennestään ole.

Viime vuosina verkkokaupat ovat levinneet yhä useammalle alalle. Esimerkiksi ruoan verkkokauppa kasvaa nopeasti, vaikka se meillä Suomessa onkin moniin maihin verrattuna vielä lapsenkengissä. Syksyllä taas aloittaa ensimmäinen suomalaista taidetta myyvä verkkokauppa.

Mutta minkälaista on perustaa verkkokauppa alalla, jolla ei vielä ole varsinaisia verkkokauppoja? Meillä on asiasta kokemusta useammankin asiakkaan kanssa, ja olemme panneet merkille, että nämä seikat on hyvä huomioida:


Tukkumyyjät mukaan

Kilpailijat, joiden varpaille astutaan, ovat luonnollisesti mahdollisia vihamiehiä. Verkkokauppatoiminnan kannalta kehittymättömillä aloilla ei monesti tuoda avoimesti esille tuotteita ja niiden hintoja verkossa. Kun tällaisella alalla perustaa nykyaikaisen, helppokäyttöisen ja kattavasti tietoja tarjoavan verkkokaupan, on hyvä varautua siihen, että kilpailijat katsovat karsaasti.

Tukkumyyjätkin saattavat reagoida ristiriitaisesti. Ne tietävät, että muutoksessa olisi hyvä olla mukana, koska muuten on vaarana menettää markkinat. Samalla ne kuitenkin pelkäävät suututtaa muita asiakkaitaan. Jotkut tukkumyyjät taas yrittävät sanella ehtoja verkkokauppayhteistyölle.

Myynti voi kasvaa huimaa vauhtia

Toisaalta kun yhden tukkumyyjän saa mukaansa, muut yleensä seuraavat perässä. Ja kun myyntiä alkaa tulla verkkokaupassa, lopulta kaikki ovat tyytyväisiä.

Miltei kaikilla aloilla verkkokaupalle on mahdollisuuksia, vaikka asiakkaat eivät sitä aina erikseen osaisi kaivata. Niinpä kun ensimmäisenä perustaa kunnollisen verkkokaupan jollakin alalla, sen myynti voi kasvaa huimaa vauhtia.

Markkinointiin kannattaa panostaa

Vinkkinä voimme kertoa, että markkinointiin kannattaa varsinkin alussa laittaa paljon paukkuja. Kun potentiaaliset asiakkaat eivät ole tottuneet hankkimaan tiettyjä tavaroita tai palveluita verkkokaupassa, heille täytyy erikseen tuoda esille sen etuja.

Vaikka edelläkävijän rooli ei aina ole helppo, verkkokaupan perustaminen uudelle alalle yleensä kannattaa. Verkkokauppa yleistyy koko ajan - miksi jäädä perässähiihtäjäksi?


Tilaa uusimmat blogipäivitykset sähköpostiisi

Arkisto

2018

2017

2016

2015