Elo 15 2016

Kieliversio on helppo tapa kansainvälistää verkkokauppasi

Suomalaiset ostavat innokkaasti ulkomaisista verkkokaupoista, mutta harva kotimainen verkkokauppa tavoittelee asiakkaita Suomen rajojen ulkopuolelta. Hyvällä syyllä voi kysyä: miksi?

Suomessa ajatellaan usein niin, että harjoitellaan verkkotoimintaa ensin Suomessa, ja suunnitellaan kansainvälistymistä vasta myöhemmin. Ongelmana tässä kaavassa kuitenkin on se, että jos verkkokauppa ei kotimaassa ota tuulta alleen, on helppo heittää hanskat tiskiin lopullisesti, vaikka rajojemme ulkopuolella bisneksellä voisi olla mahdollisuus.

Helppo tapa avata verkkokauppansa kansainvälisille markkinoille on tehdä siitä kieliversioita, joilla palvella erikielisiä asiakkaita. Toisin kuin Suomessa, ruotsalaiset verkkokaupat tarjoavat lähes säännönmukaisesti sivuistaan erilaisia kieliversioita - vähintäänkin ruotsin- ja englanninkielisen.

Englanniksi asiakkaita ei-englanninkielisistä maista

Kun verkkokaupasta on jo lähtökohtaisesti olemassa myös englanninkielinen versio, on huomattavasti helpompaa lähteä heti kokeilemaan muita markkinoita. On paljon sellaisia tuotteita, joille ei yksinkertaisesti riitä ostajia Suomessa, jolloin järkevämpää olisi suunnata suoraan kansainvälisille markkinoille.

Muistathan, että englanninkielisellä versiolla voit saada asiakkaita verkkokauppaasi muistakin kuin englanninkielisistä maista, kuten vaikkapa Ruotsista tai Virosta.

Kieliversiot lisäävät uskottavuutta kotimaassakin

Toisaalta verkkokaupan uskottavuus kasvaa myös omassa maassa, kun siitä on saatavilla englanninkielinen versio. Lisäksi on hyvä muistaa, että Suomessakin asuu paljon potentiaalisia asiakkaita, jotka eivät puhu kieltämme.

Myös verkkokaupan kehittämisen kannalta on kaukonäköistä jo verkkosivujen perustamisvaiheessa luoda niistä sellainen alusta, joka tukee eri kieliversioita. Kun optio on jo valmiina olemassa, on huomattavasti helpompaa koodata tarvittavat kieliversiot, kun kansainvälistymisen aika koittaa.

Oletko sinä ottanut huomioon kansainvälisten markkinoiden mahdollisuudet verkkokaupassasi?


Tilaa uusimmat blogipäivitykset sähköpostiisi

Arkisto

2018

2017

2016

2015

Avainsanat

henkilöstöjouluSkaalautuvat verkkosivutmikrodataIT-projektitkivijalkaliikesisäinen hallintablogikäytettävyysarvostelut